Vasen takareisi, oikea takareisi, selkä, ei selkä, selkä uudestaan, ei sittenkään, sittenkin tai eikä ehkä kuitenkaan.
Enemmän tai vähemmän huolestuttavat selän tai siitä aiheutuvat muut kiputilat ovat yhtä enemmän tai vähemmän järjestelmällisesti parantuneet ajan tai vähän pidemmän ajan tai jumpan ja vielä vähän pidemmän ajan kanssa, vaikka usko kuinka on ollut koetuksella. Siinä samalla olen oppinut nauttimaan jokaisesta juoksuaskeleesta, kammen pyöräytyksestä, vatsalihasliikkeestä, venytyksestä, vuorohiihdon potkusta ja kengännauhojen sitomisesta, jotka eivät yhtäkkiä enää aiheutakaan kipua. Okei, myönnän, että vaikken olekaan kipuherkkä, niin pienikin vihlaisu saa minut sauvakävelemään ja vesijuoksemaan vähintään kuukaudeksi lopullisen "kilpailukiellon" pelosta.
Päättäväisyystreenaaminen on kuitenkin samalla muuttunut vaivihkaa haluunlisäätreenaamiseksi - liikun enemmän kuin koskaan sitten pojat 35 -sarjan ihan vaan säilyttääkseni jonkunlaiset mahdollisuudet päästä maaliin seuraavassa massatapahtumassa tai kisassa. Ja mikä mahtavinta - en edes huomaa treenaavani, vaan menen ja teen koska se tuntuu siistiltä. Jokainen maaliin juostu tai pyöräilty kisa on mahtavuutta ja sijoitus ihan missä tahansa kohtaa tuloslistaa on "seasons best". Hei! Kiitos vaivat - teidän ansiosta olen aivan innoissani, vaikka absoluuttisesti tarkasteltuna tulokset ovatkin laskevalla käyrällä ... heh!
Huvittavinta tässä innostuksessa on se, että movescount-listoilla keikkumisesta on tullut tenniksen maailmanrankingiin verrattavissa oleva mittari, jota tarkastan läkähdyttävällä innolla jokaisen movescountiin ladatun treenin jälkeen. Riehun kuin mielipuoli sellaisia treenimääriä, joita en parhainakaan vuosina ikinä kuvitellut jaksavani .... mutta ..... kuinka helvetissä noi top10 tyypit on vetänyt vielä enemmän!? Hyvä on! Huomenna vedän kaks treeniä ja ainakin monta tuntia, mutta ei auta, koska ne muut vetää saman x 1,5. Ihan törkeän koukuttava systeemi! Tunnen pitkästä pitkästä aikaa sellaista väsymystä, että alan kehitellä itselleni perusteita lepopäivälle ja tunnustan etten taida enää kestää kyydissä, mutta kiva sitä on joka tapauksessa yrittää.
Kaikenmoisia tuntemuksia on vähän väliä - toisinaan pahempia, toisinaan lievempiä, mutta liikkuminen ja rajojen etsiminen ei ole vuosikausiin ollut näin siistiä ja koukuttavaa.
Nähdään seuraavalla kaudella - reitillä tai reitin varrella!
Enemmän tai vähemmän huolestuttavat selän tai siitä aiheutuvat muut kiputilat ovat yhtä enemmän tai vähemmän järjestelmällisesti parantuneet ajan tai vähän pidemmän ajan tai jumpan ja vielä vähän pidemmän ajan kanssa, vaikka usko kuinka on ollut koetuksella. Siinä samalla olen oppinut nauttimaan jokaisesta juoksuaskeleesta, kammen pyöräytyksestä, vatsalihasliikkeestä, venytyksestä, vuorohiihdon potkusta ja kengännauhojen sitomisesta, jotka eivät yhtäkkiä enää aiheutakaan kipua. Okei, myönnän, että vaikken olekaan kipuherkkä, niin pienikin vihlaisu saa minut sauvakävelemään ja vesijuoksemaan vähintään kuukaudeksi lopullisen "kilpailukiellon" pelosta.
Päättäväisyystreenaaminen on kuitenkin samalla muuttunut vaivihkaa haluunlisäätreenaamiseksi - liikun enemmän kuin koskaan sitten pojat 35 -sarjan ihan vaan säilyttääkseni jonkunlaiset mahdollisuudet päästä maaliin seuraavassa massatapahtumassa tai kisassa. Ja mikä mahtavinta - en edes huomaa treenaavani, vaan menen ja teen koska se tuntuu siistiltä. Jokainen maaliin juostu tai pyöräilty kisa on mahtavuutta ja sijoitus ihan missä tahansa kohtaa tuloslistaa on "seasons best". Hei! Kiitos vaivat - teidän ansiosta olen aivan innoissani, vaikka absoluuttisesti tarkasteltuna tulokset ovatkin laskevalla käyrällä ... heh!
Huvittavinta tässä innostuksessa on se, että movescount-listoilla keikkumisesta on tullut tenniksen maailmanrankingiin verrattavissa oleva mittari, jota tarkastan läkähdyttävällä innolla jokaisen movescountiin ladatun treenin jälkeen. Riehun kuin mielipuoli sellaisia treenimääriä, joita en parhainakaan vuosina ikinä kuvitellut jaksavani .... mutta ..... kuinka helvetissä noi top10 tyypit on vetänyt vielä enemmän!? Hyvä on! Huomenna vedän kaks treeniä ja ainakin monta tuntia, mutta ei auta, koska ne muut vetää saman x 1,5. Ihan törkeän koukuttava systeemi! Tunnen pitkästä pitkästä aikaa sellaista väsymystä, että alan kehitellä itselleni perusteita lepopäivälle ja tunnustan etten taida enää kestää kyydissä, mutta kiva sitä on joka tapauksessa yrittää.
Kaikenmoisia tuntemuksia on vähän väliä - toisinaan pahempia, toisinaan lievempiä, mutta liikkuminen ja rajojen etsiminen ei ole vuosikausiin ollut näin siistiä ja koukuttavaa.
Nähdään seuraavalla kaudella - reitillä tai reitin varrella!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti